Näytäntövuosi 2023–2024 Lahden kaupunginteatterissa jakaantui kahden johtajan kaudeksi

Väistyvä johtaja Ilkka Laasonen hoiti teatterinjohtajan pestiä vuoden 2023 loppuun asti, jonka jälkeen vuoden 2024 alusta kippariksi astui Lauri Maijala. Hänen kokoamansa ohjelmisto alkaa tulevana syksynä.

Teatterissa kävi yhteensä 54 377 katsojaa, ja esityksiä oli 261. Suosituin esitys suurella näyttämöllä oli musikaali Tootsie saaden reilut 15 000 katsojaa. Puhenäytelmistä Kuninkaan puhe kiri toiseksi lähes 8000 katsojalla, vaikka oli ohjelmistossa ainoastaan kevätkauden.
Pienellä puolella suosituin esitys oli odotetusti Vihervaaran Anna, jonka näki lähes 11 000 katsojaa.

Taiteilijaprofessori Mikko Roiha dramatisoi ja ohjasi Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -romaanin seitsemän teatterin yhteistyönä. Lahden kaupunginteatterin ensi-ilta oli 28.9.2023 ja sitä esitettiin meillä 14 kertaa pienellä näyttämöllä täysille saleille. Yhteensä esityksiä oli yhteistyöteattereissa 103. Esityksen voi vielä nähdä Tampereen Teatterikesässä 7.-8.8.

Vierailuesityksien katsojamäärä oli 3 260, esityksiä oli 12 suurella ja pienellä näyttämöllä yhteensä.

Kouluyhteistyö ja draamakasvatus

Perusopetuksen kulttuuriohjelma toi lahtelaiset kolmasluokkalaiset katsomaan Vihervaaran Anna -näytelmää. Teatterivierailuun liittyi kouluilla pidetyt ennakko- ja jälkityöpajat sekä esityksen jälkeinen taiteilijatapaaminen. Tähän osallistui lähes 1 300 kolmasluokkalaista.
Yhteensä 4 717 koululaista ja opiskelijaa osallistui erilaisiin työpajoihin ja esityksiin. Lisäksi valittujen esitysten pohjalta valmistui oppimateriaalia ja katsomisavaimia katsomiskokemuksen syventämiseksi ja liittämiseksi opetukseen.
Olimme mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-kulttuuriohjelmassa jo kuudetta kertaa. Näytelmäämme Nummisuutarit / Kuninkaan puhe kävi katsomassa yhteensä 2 054 kahdeksasluokkalaista.

Teatteri kiinnosti yleisöä kiitettävästi myös erilaisten yleisötilaisuuksien muodossa kuten tutustumiskäynnit teatteriin, avoimiin harjoituksiin ja mediainfoihin. Niihin osallistui yhteensä 4 334 henkilöä.

Syyskausi alkaa pienellä näyttämöllä 31.8. näytelmällä Fedja-setä, kissa ja koira ja suurella näyttämöllä 7.9. rock oopperalla The Black Rider.

Lisätietoja löytyy nettisivuiltamme lahdenkaupunginteatteri.fi