Suuren suosion saavuttanut Kaaos palaa ohjelmistoon

Kaaos on näytelmä kolmesta ystävästä yhteiskunnan paineissa.

Opettaja Sofia, terapeutti Julia ja toimittaja Emmi yrittävät parhaansa mukaan selviytyä työ- ja yksityiselämänsä ristiaallokossa. Naiset rakastuvat, riitelevät, eroavat ja taistelevat arvojensa puolesta. He tasapainoilevat arjen ruuhkavuosissa oman mielenrauhansa kustannuksella. Kun yöunet jäävät vähiin ja asiat uhkaavat kasaantua, harmonian ja kaaoksen maailmat alkavat liukua toisiaan kohti. Muutosten keskellä on yksi asia, joka ei horju tiukoissakaan tilanteissa, ystävyys. Se on vankkaa ja pysyvää, vaikka elämä ympärillä tuntuu olevan yhtä myllerrystä.

Mika Myllyahon kirjoittama tragikomedia kuvaa tarkkanäköisesti tätä aikaa ja sen vaatimuksia. Näytelmän teemat ovat tunnistettavia, kaoottisuudessaan huvittavia, mutta myös syvältä riipaisevia.

Tragikomedian ruuhkavuosien vuoristoradasta ja kaiken kestävästä ystävyydestä on ohjannut Tapani Kalliomäki.
Karnevalistisen näytelmän kaikista 17 roolista vastaa virtuoosimaisesti työryhmän näyttelijäkolmikko Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki ja Liisa Vuori.

Ensi-ilta 30.8.2022 Lahden kaupunginteatteri, kantaesitys 16.2.2008 Ryhmäteatteri, Helsinki

Liput tulevat myyntiin pe 21.2. https://lahdenkaupunginteatteri.fi/palvelut/lipunmyynti/

Esitykset 11.9.-11.12.2025 Lahden kaupunginteatterin studionäyttämöllä.

Kuva Antti Sepponen