Pudota on dokumentaarinen esitys tahattomasta lapsettomuudesta, toivosta ja irti päästämisestä. Se on kahden sukupolven suora,
lämmin ja koskettava dialogi lapsihaaveesta, luopumisesta ja siitä, miten elämä jatkuu toisin kuin oli kuvitellut.
Tahaton lapsettomuus on usein hiljainen tarina: siitä vaietaan, se piilotetaan arjen puheeseen, ja sen monikerroksinen suru jää helposti yksin kantajalleen. Tästä hiljaisuudesta syntyi Pudota, jossa näyttelijä Nelly Juulia Kärkkäinen ja hänen äitinsä Gitta Oksanen kulkevat saman aiheen läpi.
Esitys rakentuu Nellyn kokemuksiin lapsettomuushoidoista, toivon hiipumisesta ja lopulta irti päästämisestä. Oksasen kautta näyttämölle nousee harvoin sanoitettu näkökulma: lapsenlapsettomuuden suru – isoäidiksi tulemisen haave, joka ei toteudukaan.
– Teos ei kerro vain lapsettomuudesta, vaan se on myös tarina äidin ja tyttären yhteisestä matkasta. Vaikka Pudota käsittelee vaikeaa aihetta, siinä on myös elämäniloa ja huumoria, Kärkkäinen kuvailee.
Facebook-päivityksistä näyttämölle
Pudota-näytelmässä koskettaa sen aitous, sillä näyttämöllä ovat Nelly ja Gitta omina itsenään. Teos sai alkunsa vuosina 2019–2020, kun Kärkkäinen purki lapsettomuuteen liittyviä kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa.
– Hoidot oli puolison kanssa lopetettu, mutta toivo eli vielä pitkään. Näytelmäkirjailija ja dramaturgi Heini Junkkaala sai Facebook-päivityksistäni idean näytelmään, jonka kirjoitusvaihe kesti lähes kaksi ja puoli vuotta, Kärkkäinen muistelee.
– Sinä aikana asioita käsitteli välillä kauempaa ja välillä lähempää. Mutta enää en sure näitä asioita omakohtaisesti näyttämöllä, vaan voin keskittyä siihen, mitä esitys merkitsee katsojille.
Kun surusta syntyy jotakin uutta
Äidin näkökulmasta matka oli monella tapaa uuden edessä olemista. Koska Oksasella ei ollut näyttelijätaustaa ennen Pudota-näytelmää, oli näyttelemisen perusasiat opeteltava nopeassa tahdissa. Samalla oli käsiteltävä karua todellisuutta siitä, ettei omasta tyttärestä koskaan tule äitiä eikä itsestä mummia.
– Kun yksi ovi sulkeutuu, ei toinen ovi välttämättä avaudukaan. Mutta ihminen jää oven taakse toivomaan, että juuri se ovi vielä aukeaisi. Lopullisuuden hyväksyminen ei ole kyynisyyttä vaan rehellinen lähtökohta toipumiselle, Oksanen sanoittaa.
Prosessi avasi yllättäin kuitenkin jotakin uutta ja odottamatonta Oksasen elämässä.
– Äidistä paljastui vahva näyttelijä. Tätä oivallusta ei olisi syntynyt ilman yhteistä teosta. Näyttelijäksi heittäytyminen on ollut suuri ilon aihe meille molemmille, Kärkkäinen kertoo.
Katsojalle turvallinen paikka
Pudota-näytelmän tekstit ovat syntyneet kirjeenvaihdosta, työpajateksteistä ja vuosien keskusteluista. Esityksen ytimessä on katsojan kokemus.
– Näyttämöllä koetaan keskenmenoja, häpeää, toivoa ja iloa, mutta katsoja saa tehdä matkansa turvallisesti katsomossa, omassa tahdissaan, Kärkkäinen sanoo.
Hänen mukaan esitysten yleisö on ollut hyvin moninainen.
– Osa katsojista on tullut yksin, koska omia kokemuksia ei ehkä ole pystynyt vielä sanoittamaan. Heille esitys voi tarjota uusia näkökulmia. Toiset ovat tuoneet mukanaan vanhemman, puolison tai ystävän, jolloin näytelmä antaa pohjan keskustelulle.
Hiljaa koettu, ääneen kerrottu
Hiljaisuuden rikkominen tekee teoksesta tärkeän.– Lapsettomuudesta puhutaan edelleen liian vähän, etenkin sukupolvissa, joiden nuoruudessa aihe oli tabu. Esitys tekee näkyväksi myös ylisukupolvisen
surun, Kärkkäinen pohtii.
– Samalla teos antaa kielen myös yhteiskunnalliselle tarpeelle: lapsettomuudesta pitää voida puhua ilman että kokijalta riisutaan oikeus suruun toteamalla, ”ettei kukaan kuollut”. Tahaton lapsettomuus on fyysinen, biologinen ja eksistentiaalinen kokemus, jonka lopullisuutta ei voi kiertää, mutta jonka kanssa voi oppia elämään, Oksanen toteaa.
Teksti: Anna Aalto