Sivuston navigointi

Hyppää sivun sisältöön

Maan ja veden välillä

Pieni näyttämö
21.1.-16.5.

Marja-Liisa Vartion taide ja elämä

Marja-Liisa Vartio oli yksi merkittävimmistä suomalaisista prosaisteista ja runoilijoista, jonka kieli loisti kirkkaana 1950- ja 60-luvuilla. Vartio oli aikanaan kaikkien tuntema supertähti, jonka teokset rikkoivat perinteitä ja liikkuivat unen ja todellisuuden rajalla sekä uudistivat suomalaista kirjallisuutta.
Arvoitukseksi jää, millaiseksi Vartion tuotanto olisi muotoutunut, ellei hän olisi kuollut yllättäen vain 41-vuotiaana. 

Maan ja Veden välillä sukeltaa monilta unohtuneen ikonin kirjalliseen universumiin ja manaa esiin Vartion ristiriitaisen, kiihkeän ja karismaattisen persoonan visuaalisen ja runollisen teatterin keinoin. 

Maan ja Veden välillä on rakkauslaulu runotyttöydelle, suomalaiselle sanataiteelle, riivatulle haaveilulle, pakkomielteisille ihastuksille, öiselle levottomuudelle, savuiselle epookille, 50-luvun muotokielelle. Se on hymni kurittomuudelle, kesyttömyydelle ja keskeneräisyydelle, Marja-Liisa Vartion persoonalle, elämälle ja taiteelle. 

Kantaesitys 21.1.2026 pieni näyttämö 

Käsikirjoittaja, ohjaaja Sinna Virtanen
Lavastus, pukusuunnittelu Samu-Jussi Koski 
Valo- ja videosuunnittelija Jenni Pystynen 
Äänisuunnittelu Tommi Raitala 
Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen  

Rooleissa Heidi Herala, Saana Hyvärinen, Markus Järvenpää, Aurora Manninen, Henna Wallin, Miikka Wallin sekä muusikko Martti Peippo

Mainoskuva Antti Sepponen

Esitysoikeudet

Kesto 2h 30 min., sisältää väliajan.

Liput

  • peruslippu 36 € / eläkeläinen 35 € / opiskelija, työtön 24 €
  • Ryhmälippu (väh. 20 hlöä / opiskelijat väh. 15 hlöä) ryhmälippu 35 € / eläkeläisryhmä 33 € / opiskelijaryhmä 16 €
    (hinnat sis. palvelumaksun)

 

Tulevat esitykset

helmikuu

La 28.2. 19.00
Pieni näyttämö

maaliskuu

To 5.3. 18.30
Pieni näyttämö
La 14.3. 19.00
Pieni näyttämö
Pe 20.3. 18.30
Pieni näyttämö
La 21.3. 13.00
Pieni näyttämö
To 26.3. 18.30
Pieni näyttämö

huhtikuu

Pe 10.4. 18.30
Pieni näyttämö
La 11.4. 13.00
Pieni näyttämö
Pe 17.4. 12.00
Pieni näyttämö
Lippuja ei saatavilla
La 18.4. 19.00
Pieni näyttämö
Pe 24.4. 18.30
Pieni näyttämö
La 25.4. 13.00
Pieni näyttämö

toukokuu

La 2.5. 19.00
Pieni näyttämö
La 9.5. 19.00
Pieni näyttämö
Pe 15.5. 18.30
Pieni näyttämö
La 16.5. 13.00
Pieni näyttämö
Ylös