Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Vanhemmat ovat eronneet ja Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Ja sitä paitsi, isällä on ollut erosta asti maailman pisin flunssa ja räkäpapereita on kaikkialla, siis aivan kaikkialla! Tealla on tylsää ja yksinäistä.
Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä – palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä!
Tea ja Tyhmentäjä on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta. Esitys missä kaikki tunteet, siis aivan kaikki tunteet saavat näkyä ja tuntua. Esitys, missä ketään ei jätetä yksin ja pelkoja kohti mennään yhdessä!
Ensi-ilta 2.9.2026 Pieni näyttämö
Näytelmä Salla Viikka
Ohjaus Emma Mattila
Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Tatu Virtamo
Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen
Rooleissa Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio
Kuva Raana Lehtinen
Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.
Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy
LIPUT
- peruslippu 26 € / eläkeläinen 26 € / lapsi, koululainen, opiskelija 20 €
- ryhmälippu min. 20 hlöä 24 € / 24 € / 16 €
- kimppalippu (sis. viisi henkilöä) 85 €
